perjantai 11. joulukuuta 2015

Joulukalenteri luukku 11




Tämän päivän luukkuun kuuluu kaksi videota.

Ensimmäinen video on kooste joulutorttujen tekemisestä. Toissapäivänä satuin tekemään kaksi pellillistä torttuja. Muotoilin niistä tällä kertaa perus "tähtiä",  enkeleitä & kukkia.


Toisessa videossa pääsettekin kurkkaamaan kahden kuukauden takaiseen yksityiseste tuntiin Laakspohjan tallilla, jossa Elman kanssa käytiin. Satuin siitäkin väsäämään pienen videopätkän, jonka nyt julkaisin. Menin siis puoliverisellä ruunalla, jonka nimi oli Ville. Aluksi oli hieman jännä hypätä Villellä, sillä en aikaisemmin ollut mennyt puoliverisellä. Laukkakin oli todella erillaista mitä suomenhevosilla tai eestinhevosilla on.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat tervetulleita niin positiiviset kuin negatiiviset! Muistetaanhan silti hyvä kielenkäyttö, kiitos!